lauantai 23. elokuuta 2014

elämää

reissaan yksin tätä elämää
tomuinen asfalttitie ystäväni
jalkani sivelevät sen tummaa pintaa
kengänpohjat huutavat tyhjyyttä
mutta jatkan matkaa silti

mitä enemmän kilometrejä väliimme mahtuu
sitä kovempaa ikäväni huutaa
mutta sitä onnellisempi sinä olet
ja vaikka se kirvelee
ja vaikka jalkani ovat maitohapoilla
jatkan matkaani silti

kirjoitin rakkauskirjeet pöytälaatikkoon odottamaan
siksi että se joku löytäisi ne
mutta ne ovat siellä aivan yksin
sillä minun matkani jatkuu eteenpäin
ja minusta se on hauskaa:
päättää kääntykö oikealle vai vasemmalle
vaiko kiertää silmät kiinni ympyrää
ja kääntyy sattumanvaraiseen suuntaan
se on elämää
kun ei tiedä minne menee
mutta menee silti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti